Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintolat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Lettumagiikkaa Observatorion varjossa

Lettuja gorgonzola-mansikalla, kuttucheddar-kirsikalla, burattajuusto-tomaatilla vai kenties sitruuna-sokerilla? Jäätelöäkin saa sekaan. Ja lettutaikinan maustettuna vahvalla IPA-oluella, jonka humala tuo lettuun yllätyksellisen lisätwistin.

Herkullista on, kuten arvata saattaa. Täytevaihtoehdot vaihtelevat, mutta jotain vastaavaa kivaa on aina tarjolla.

Kyseessä on Lätty Helsinki -niminen kesäkahvila. Paikka sijaitsee idyllisellä ja rauhallisella Ullanlinnan Tähtitorninmäellä. Tarkemmin C.L Engelin piirtämän Helsingin Yliopiston vanhan observatorion sisäpihalla. Puitteet ovat täydelliset kesäiseen rauhalliseen kahvittelu/crepes-hetkeen. Lisämausteena ja tunnelman viimeistelijänä ranskalainen, leppoisa chansonmusiikki.

Lätty toimi aikaisemmin Punavuoressa Fredrikintorilla, mutta on nyt ensimmäistä kesää tässä huippuidyllisessä paikassa. Väitän, että observatorion sisäpiha on monelle kantahelsinkiläisellekin täysin uusi paikka. 

Käykää hyvät ihmiset kokeilemassa, niin paikka löytyy tuolta myös kesällä 2020. Vahva suositus!


tiistai 18. kesäkuuta 2019

Stadin paras burger

Väitän: Helsingin kulinaristinen, piilotettu helmi löytyy Kalasatamasta. Tarkemmin sanottuna Tukkutorin alueelta, Vanhan Talvitien varrella sijaitsevan lihakauppa Lihakonttorin uumenista. 

Kyseessä on Wesq’s BBQ & Sausage, joka aloitti vuonna 2016 ensin raakamakkaroiden ja barbeque-lihojen valmistajana, ja tammikuusta 2018 myöskin nykyisessä sijainnissaan lounaspaikkana. 

Itse bongasin paikan aivan sattumalta muutama kuukausi sitten ohi dallaillessani. Kävin kokeilemassa listalta löytyvää burger-lounasta ja olin täysin myyty. Nyt olen lounastanut Wesqulla noin kerran viikossa ja aina aterian jälkeen joutuu hämmästelemään samaa: miten joku saa ”tavallisesta” hampurilaisesta niin järjettömän hyvää? Pihvi on heittämällä parasta mitä koskaan purilaisten välissä olen maistanut. Lisäksi omatekoiset sämpylät, tuoreet raaka-aineet ja rehellinen twisti ilman mitään turhaa kikkailua. Toimii. Hintaa aterialle jää alle kympin (ranskalaisilla tai taivaallisen hyvällä coleslawilla). 

Lista on syöty läpi ja seuraavaa kierrosta mennään. Muutaman kaverin olen myös houkutellut mukaani ja heistäkin on tullut Wesq’s uskovaisia. Itseasiassa niin lienee toiminut moni muukin, sillä väkeä on kerta kerralta enemmän.Vielä kerkeää, ennenkuin alueen hipsterit löytävät mestan. Toisaalta näin erinomaisille tuotteille suon mielelläni myös taloudellista menestystä. Silläkin uhalla, että kantapöytäni ikkunan äärellä on varattu..

Mestasta saa toki muutakin (makkaroita, pastramileipiä, kebabia), mutta ajattelin kokeilla näitä vasta, kun kyllästyn burgereihin. Eli en ihan hetkeen.


”Risto, miksi vi***ssa sinun pitää työntää nenäsi joka paikkaan”

Kun kysyy keneltä tahansa suomalaiselta Nokiasta, niin kaikilla on yrityksestä jonkinlainen mielipide. Todennäköisesti suurimmalla osalla nä...