Minulla on tapana ostella mielenkiintoisia kirjoja, joita tulee vastaan niin kirppareilla, alelaareissa kuin pokkarihyllyissäkin. Yksi tällainen ”jossain vaiheessa”-lukulistalle napattu kirja oli Patrik Berghällin Päämajan Kaukopartiomies. Kirja päätyi jonon jatkoksi, sillä muka-kiireinen elämä ja turha kännykän räplääminen ovat vähentäneet lukuharrastukseen käytettävää aikaa harmillisen pieneksi.
Päätin, että vuonna 2019 haluan lukea enemmän kirjoja. Ja tarkoitan ihan oikeita kirjoja, paperilta. Siihen tarvittavan ajan ajattelin ottaa puhelimesta, eli Facebookit/Twitterit/Instagramit minimiin ja jotain konkreettista tilalle. Uskon vahvasti Jörn Donnerin ikivihreään lausahdukseen, ”lukeminen kannattaa aina”. Somessa roikkuminen sen sijaan harvemmin.
Sattumalta postilaatikosta tipahti keväälle kertausharjoituskutsu, joka sai ajatusmoodin välittömästi ”sotilaalliseksi”. Ja kas näin, muistin kirjapinossa odottavan sotahisoriallisen teoksen, jonka kaukopartiotarinat suorastaan kutsuivat tulevansa luettavaksi. Näin päädyin vihdoin kirjan pariin.
Päämajan Kaukopartiomies kertoo jatkosodan aikaisista suomalaisista tiedustelupartioista, jotka suorittivat vaativia tehtäviä kaukana vihollisten linjojen takana. Osastojen jäsenet valittiin vapaaehtoisista hakijoista, ja heidän oli täytettävä tiukat fyysiset ja psyykkiset vaatimukset. Sotilasuran pituudella tai sotilasarvoilla ei näissä porukoissa ollut juuri merkitystä, vaan mukaan haluttiin vain kykeneväisimmät sotilaat, oli taistelija sitten korpraali tai luutnantti.
Berghäll käy kaukopartioiden historiaa ja tapahtumia läpi lietolaisten Karl Norrgårdin silmin. Norrgård oli vuosia mukana Osasto Kuismasessa, joka suoritti lukuisia, jopa viikkoja kestäviä tiedustelu- ja tuhoamisretkiä Karjalan korpiin vihollisen selustaan.
Kirjailija Berghäll on tehnyt ansiokasta, vuosia kestävää taustatyötä kirjaansa varten. Pääpaino tiedonkeruussa on ollut Norrgårdin haastatteluissa, sillä iso osa kaukopartioita koskevista asiakirjoista tuhottiin sotien jälkeen, toiminnan salamyhkäisen luonteen vuoksi. Kuvamateriaalia on saatu ryhmiin kuuluvien sotilaiden omista arkistoista, ja ne antavat hienolla tavalla konkreettiset kasvot ja puitteet tarinoille, seikkailuille ja henkilöille.
Kirja on hirvittävän mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Välillä on vielä pakko lukea muutama sivu eteenpäin, jotta selviää, miten partio tällä kertaa selviää pinteestä ehjin nahoin ”kotiin”. Kirjan kerronta on niin mukaansa tempaavaa, että välillä unohtaa lukevansa varsinaisesti tietokirjaa. Ja tasaisin väliaijoin pitää muistutella itselleen hämmästellen, että nämä asiat ovat tapahtuneet kirjan henkilöille ihan oikeasti.
Päämajan Kaukopartiomies on inspiroiva. Se on kirja saumattomasta toveruudesta, luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä. Se kertoo rohkeista miehistä, jota olivat valmiita uhraamaan itsensä isänmaan asian eteen. Varmasti miehiä ajoi eteenpäin myös aito seikkailunhalu ja jännittävien kokemusten hakeminen. Olihan suurin osa näistäkin miehistä vain vähän yli parikymppisiä.
Inspiroiva se on myös henkilökohtaisella tavalla. Tätä lukiessa sitä ymmärsi, kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Kuinka monta päivää (tai tuntia) sitä olisi itse selvinnyt vastaavissa olosuhteissa? En kauan, joten pakko oli ottaa itseään niskasta kiinni. Ja siispä kirjaa lukiessa, sain pitkästä aikaa jonkinlaisen aktiivisen liikuntaharrastuksen käyntiin, ja takana onkin nyt muutama kaukopartiohenkinen juoksulenkki ja salilla rääkkääminen. Hyvä kirja vaikuttaa parhaimmillaan kokonaisvaltaisesti, ja nyt kävi juuri niin.
Patrik Berghäll toimii myös sissi- ja tiedustelijakouluttajana reserviläisten parissa. Satuinkin kerran kuin sattumalta miehen järjestämälle sissikurssille, jossa sotilaskoulutksen lisäksi parasta antia olivat ehdottomasti myös kirjailijan kertomat kaukopartiotarinat. Ne toivat silloin koulutukseen hienon lisämausteen, ja nyt pääsin perehtymään aiheeseen vielä syvemmin
Hieno teos hienolla tavalla kirjoitettuna. Hattu päästä kaukopartioille, hattu päästä Patrik Berghällille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti