lauantai 30. marraskuuta 2019

”Risto, miksi vi***ssa sinun pitää työntää nenäsi joka paikkaan”

Kun kysyy keneltä tahansa suomalaiselta Nokiasta, niin kaikilla on yrityksestä jonkinlainen mielipide. Todennäköisesti suurimmalla osalla näkemykset liittyvät sen huikeaan tarinaan maailman johtavasta matkapuhelinvalmistajasta suureen tuhoon ja koko matkapuhelinliiketoiminnan loppumiseen.

Tarina kirpaisee monia, sillä Nokian ilmiömäinen nousu maailman ykkösbrändiksi matkapuhelinmarkkinoilla olivat omalla uskoa luovalla esimerkillään nostamassa Suomea 90-luvun rankasta lamasta. Samalla tavalla kuin jääkiekon ensimmäisen maailmanmestaruuden on sanottu nostaneen suomalaisten itsetuntoa, niin Nokian innovatiivisuus ja voittamattomuus alallaan tekivät varmuudella meille kansakuntana samaa.

Ehkäpä juuri tämän henkilökohtaisen suhteen takia monelle ”Nokian tuho” oli niin tiukka paikka, ja jopa loukkaus. Itseasiassa suomalaisille Nokia on mielikuvissa niin vahvasti matkapuhelinyritys, että monen mielissä yritys tuhoutui, vaikka kyseessä oli vain yksi, sinänsä merkittävä vaihe Nokian yli satavuotisessa historiassa. Yritys porskuttaa edelleen ja on itseasiassa omistajajilleen varsin kannattavassa tuloskunnossa.

Risto Siilasmaan Paranoidi Optimisti on mielenkiintoinen sekoitus Nokian matkapuhelinliiketoiminnan viimeisten vuosien historiaa, johtamisoppeja sekä käytännön caseja yrityksen strategiatyöskentelystä. Lisäksi kirja tarjoaa katsauksen talousuutisista tuttujen tapahtumien ja niihin liittyvien henkilöiden sekä päätösten taustoista. Kaikki tämä yhdistettynä Siilasmaan tarinankerrontaan, on Paranoidi Optimisti helppolukuinen ja ymmärrettävä jokaiselle, jota yrityksen johtaminen tai Nokian yrityshistoria kiinnostaa.

Itselleni suurin anti ja ahaa-elämykset tulivat kirjan hallitustyöskentelyyn liittyvistä osuuksista. Yleensä saamme lukea vain yksittäisten toimitusjohtajien tai startup-yrittäjien tarinoita ja heidän johtamismetodeistaan. Omistajan tahtotilaa ja pitkän tähtäimen strategista työskentelyä ohjaavia hallituksia nostetaan harvoin esille. Nyt nostetaan ja se on todella mielenkiintoista! Niin mielenkiintoista, että hallitustyöskentely rupesi kiinnostamaan itseänikin toden teolla. Saa siis soitella, jos hallituspaikkoja on tarjolla. ;)

Kirjan nimi, Paranoidi Optimisti, kertoo Siilasmaan johtamisfilosofiasta. Hänen mukaansa (yrityksen) asioihin tulee suhtautua optimistisesti, mutta paranoidisesti. Ja paranoialla tarkoitetaan tässä tapauksessa kaikkien mahdollisten, huonojenkin vaihtoehtojen kartoittamista. Siilasmaan hallitus työskentelee ns skenaariotyöskentelyn metodilla, jossa jokainen päätös taustoitetaan tutkimalla kaikki sen mahdollisesti aiheuttamat lopputulokset. Näin yritystä ei päästä yllättämään housut kintuissa, vaan jokaisen päätöksen taustalla on monipuolinen vaihtoehtojen tutkailu.

Siilasmaan tyyli yrityksen johdossa (hallituksen jäsenenä, hallituksen puheenjohtajana ja myöhemmin vielä toimitusjohtajana) erosi isosti legendaarisen Jorma Ollilan johtamistyylistä. Kun Ollila halusi pysyä tiukasti kiinni protokollassa ja piti hallituksen kaukana operatiivisesta toiminnasta, halusi Siilasmaa hallituksen olevan todella hyvin kartalla yrityksen eri osien toiminnasta..

Tämä perustavanlaatuinen ero miesten välillä aiheutti törmäyksiä ja niistä kerrotaan kirjan sivuilla avoimesti. Itseasiassa nämä Jorma Ollilan lausahdukset herättivät mediassa kirjan julkaisun jälkeen ne suurimmat jutut, jättäen huippumielenkiintoisen muun sisällön turhaan varjoonsa. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole mikään skandaalipaljastusteos, vaan erinomainen, elämänkertamainen opas yrityksen johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn. Toisaalta, nappasinpa itsekin Ollilan jyrähtämisen tämän tekstin otsikoksi.

Tämän kirjan nautiskelin äänikirjana. Äänikirjasta formaattina enemmän edellisessä postauksrssa. Joka tapauksessa, formaatista riippumatta vahva suositus.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Ensimmäistä kertaa äänikirjallisuutta

Jossain vaiheessa huomasin, että niitä kuuntelivat kaikki. Jopa tuttavani, joita en ollut koskaan pitänyt minkäänlaisina kirjaihmisinä, tuntuivat keskustelevan uusista ja mielenkiintoisista teoksista. Mistä oli siis kyse? No äänikirjoista tietenkin. 

Bookbeat, Storytell yms palvelut olivat minulle niminä tuttuja, ja tiesin niiden tarjoavan mahdollisuutta kuunnella tuhansia kirjoja suomeksi luettuna. Kuten monessa muussakin asiassa, olen hitaasti lämpeävä uusille tekniikoille, ja niiden tulee tuoda oikeasti paljon lisäarvoa, jotta olisin valmis muuttamaan kulutuskäyttäytymistäni (kuten esim Spotify on onnistunut kohdallani musiikin kuuntelemisessa). Sanomalehdet ja kirjat tykkään lukea paperilta, joten ajatus kirjallisuudesta kuunnellen tuntui varsin kaukaiselta ajatukselta. Mutta kun todella moni tuntui kirjoja näin kuluttavan, päätin antaa tälle ”jossain vaiheessa” mahdollisuuden.

Ja kun eteen tuli kuuden tunnin kiireetön ajomatka, päätin hyödyntää tilaisuuden. Otin kahden viikon ilmaisen tutustumisen Storytelliltä ja rupesin tutustumaan tarjontaan. Ajattelin, että ammatillinen sivistyminen kannattaa aina, joten nappasin kuunteluun kovasti kehutun Risto Siilasmaan Paranoidin Optimistin. Valinta oli mainio, ja kerron itse kirjasta seuraavassa postauksessa enemmän.

Olin aluksi hiukan skeptinen omaan keskittymiskykyyni kirjan parissa. Homma lähti kuitenkin yllättävän hyvin liikkeelle, ja jaksoin keskittyä kuuntelemiseen syvällisesti. Todennäköisesti helppo ja rauhallinen maantie auttoi tässä (Itseasiassa tällä hetkellä on menossa toinen äänikirjani, mutta kuuntelen sitä kaupunkiliikenteessä, ja huomaan keskittymisen olevan hankalampaa). Voisin kuvitella, että seesteinen huilailu rantatuolissa tai vaikkapa lentokoneessa istuskelu voisivat luoda vielä syvemmän ”lukukokemuksen”.

Muutaman kerran havahduin ja tajusin miettiväni jotain ihan muuta kuin kirjaa. Tietokirjallisuudessa kärryiltä ei putoa niin helposti kuin kaunokirjallisuudessa, joten tämä ei varsinaisesti haitannut. Muutaman kerran halusin kuunnella uudelleen, mitä tekstissä aikaisemmassa kohdassa  oikein sanottiinkaan. Tässä perinteinen kirja on muuten huomattavasti parempi: aina voi silmäillä tekstiä taaksepäin ja palata helposti askarruttamaan jääneeseen kohtaan. Äänikirjassa tämä on mahdotonta, ja oikea kohta pitää vain koittaa arvioida.

Perinteinen kirja vie voiton myös rakenteen hahmottamisessa: äänikirjassa ei voi tietää, mikä on aiheen pääotsikko, väliotsikko tai mikä on leipätekstiä ja mikä otsikon jälkeen olevaa ingressiä. Tämä haaste korostuu etenkin tietokirjoissa. Jos kirja pitäisi sisäistää opiskelua tai tenttiä varten, tämä olisi todella iso hankaluus. 

Sain kirjan kuunneltua ja olin positiivisesti yllättynyt. Ennenkaikkea olin iloinen siitä, että oma keskittymiskyky riitti nykyisen multitasking-meiningin lomassa suoriutumaan yli kymmenen tunnin suorituksesta. Kuuntelin nyt normaalinopeudella, mutta seuraavaksi voisi koittaa vaikkapa 1.5 kertaisella vauhdilla, niin saisi kirjoja ahmittua vielä ripeämmin (suoritusyhteiskunta jne).

Jos istun rauhassa sohvalla ja haluan lukea kirjaa, teen sen edelleen perinteisin menetelmin. Mutta arjen hukkahetket, kuten auton ratissa istuminen tai vaikka kauppaan kävely (ja toki lenkkeily) saavat varmasti äänikirjoista itselläni täydennystä.

Mainio formaatti, suosittelen!

”Risto, miksi vi***ssa sinun pitää työntää nenäsi joka paikkaan”

Kun kysyy keneltä tahansa suomalaiselta Nokiasta, niin kaikilla on yrityksestä jonkinlainen mielipide. Todennäköisesti suurimmalla osalla nä...