lauantai 30. marraskuuta 2019

”Risto, miksi vi***ssa sinun pitää työntää nenäsi joka paikkaan”

Kun kysyy keneltä tahansa suomalaiselta Nokiasta, niin kaikilla on yrityksestä jonkinlainen mielipide. Todennäköisesti suurimmalla osalla näkemykset liittyvät sen huikeaan tarinaan maailman johtavasta matkapuhelinvalmistajasta suureen tuhoon ja koko matkapuhelinliiketoiminnan loppumiseen.

Tarina kirpaisee monia, sillä Nokian ilmiömäinen nousu maailman ykkösbrändiksi matkapuhelinmarkkinoilla olivat omalla uskoa luovalla esimerkillään nostamassa Suomea 90-luvun rankasta lamasta. Samalla tavalla kuin jääkiekon ensimmäisen maailmanmestaruuden on sanottu nostaneen suomalaisten itsetuntoa, niin Nokian innovatiivisuus ja voittamattomuus alallaan tekivät varmuudella meille kansakuntana samaa.

Ehkäpä juuri tämän henkilökohtaisen suhteen takia monelle ”Nokian tuho” oli niin tiukka paikka, ja jopa loukkaus. Itseasiassa suomalaisille Nokia on mielikuvissa niin vahvasti matkapuhelinyritys, että monen mielissä yritys tuhoutui, vaikka kyseessä oli vain yksi, sinänsä merkittävä vaihe Nokian yli satavuotisessa historiassa. Yritys porskuttaa edelleen ja on itseasiassa omistajajilleen varsin kannattavassa tuloskunnossa.

Risto Siilasmaan Paranoidi Optimisti on mielenkiintoinen sekoitus Nokian matkapuhelinliiketoiminnan viimeisten vuosien historiaa, johtamisoppeja sekä käytännön caseja yrityksen strategiatyöskentelystä. Lisäksi kirja tarjoaa katsauksen talousuutisista tuttujen tapahtumien ja niihin liittyvien henkilöiden sekä päätösten taustoista. Kaikki tämä yhdistettynä Siilasmaan tarinankerrontaan, on Paranoidi Optimisti helppolukuinen ja ymmärrettävä jokaiselle, jota yrityksen johtaminen tai Nokian yrityshistoria kiinnostaa.

Itselleni suurin anti ja ahaa-elämykset tulivat kirjan hallitustyöskentelyyn liittyvistä osuuksista. Yleensä saamme lukea vain yksittäisten toimitusjohtajien tai startup-yrittäjien tarinoita ja heidän johtamismetodeistaan. Omistajan tahtotilaa ja pitkän tähtäimen strategista työskentelyä ohjaavia hallituksia nostetaan harvoin esille. Nyt nostetaan ja se on todella mielenkiintoista! Niin mielenkiintoista, että hallitustyöskentely rupesi kiinnostamaan itseänikin toden teolla. Saa siis soitella, jos hallituspaikkoja on tarjolla. ;)

Kirjan nimi, Paranoidi Optimisti, kertoo Siilasmaan johtamisfilosofiasta. Hänen mukaansa (yrityksen) asioihin tulee suhtautua optimistisesti, mutta paranoidisesti. Ja paranoialla tarkoitetaan tässä tapauksessa kaikkien mahdollisten, huonojenkin vaihtoehtojen kartoittamista. Siilasmaan hallitus työskentelee ns skenaariotyöskentelyn metodilla, jossa jokainen päätös taustoitetaan tutkimalla kaikki sen mahdollisesti aiheuttamat lopputulokset. Näin yritystä ei päästä yllättämään housut kintuissa, vaan jokaisen päätöksen taustalla on monipuolinen vaihtoehtojen tutkailu.

Siilasmaan tyyli yrityksen johdossa (hallituksen jäsenenä, hallituksen puheenjohtajana ja myöhemmin vielä toimitusjohtajana) erosi isosti legendaarisen Jorma Ollilan johtamistyylistä. Kun Ollila halusi pysyä tiukasti kiinni protokollassa ja piti hallituksen kaukana operatiivisesta toiminnasta, halusi Siilasmaa hallituksen olevan todella hyvin kartalla yrityksen eri osien toiminnasta..

Tämä perustavanlaatuinen ero miesten välillä aiheutti törmäyksiä ja niistä kerrotaan kirjan sivuilla avoimesti. Itseasiassa nämä Jorma Ollilan lausahdukset herättivät mediassa kirjan julkaisun jälkeen ne suurimmat jutut, jättäen huippumielenkiintoisen muun sisällön turhaan varjoonsa. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole mikään skandaalipaljastusteos, vaan erinomainen, elämänkertamainen opas yrityksen johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn. Toisaalta, nappasinpa itsekin Ollilan jyrähtämisen tämän tekstin otsikoksi.

Tämän kirjan nautiskelin äänikirjana. Äänikirjasta formaattina enemmän edellisessä postauksrssa. Joka tapauksessa, formaatista riippumatta vahva suositus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

”Risto, miksi vi***ssa sinun pitää työntää nenäsi joka paikkaan”

Kun kysyy keneltä tahansa suomalaiselta Nokiasta, niin kaikilla on yrityksestä jonkinlainen mielipide. Todennäköisesti suurimmalla osalla nä...