Kommandotestit takana, miten miehen kävi?

Minustako Royal Marines Commando? Ei tullut, mutta rankka testiviikonloppu omien tavoitteiden mukaisesti ja ennenkaikkea ehjin nahoin läpi.

RMC Taisteluluntotestiviikonloppu oli juuri niin rankka kuin mainospuheet antoivat ymmärtää. Molempina päivinä vedetty 20km marssi ja sen kylkeen ensimmäisen päivän lihaskuntotestiosuus sekä kakkospäivän soveltavat suoritteet erottelivat kyllä tehokkaasti jyvät akanoista. Kuusi osallistujaa noin kolmekymmenpäisestä joukkiosta keräsi riittävän/hyväksytyn määrän pisteitä, eli mistään läpihuutojutusta ei todellakan ollut kyse. Osalla suoritus jäi kesken jo ensimmäisen marssin aikana, ja toinen marssi pudotti porukkaa rivistä lisää. 

Miten sitten allekirjoittaneella? Positiivisena asiana se, että molemmat marssit menivät sallituissa aikamääreissä läpi. Lihaskuntotesti meni odotetusti, eli sieltä ei kauheasti pisteitä ropissut. En kuitenkaan ollut aivan viimeinen ja sain kuin sainkin sen yhden myötäoteleuan vedettyä. Viivajuoksut ja jerrykannut ok, mutta palomieskannossa en päässyt suunniteltua matkaa. 

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tietää konkreettisesti missä pitää kehittyä, jotta ensi vuonna voi koittaa parantaa kaikissa kategorioissa. RMC kuntotesti mittaa (taistelu)kuntoa niin kokonaisvaltaisesti, että kaikenlainen monipuolinen treeni valmistaa siihen hyvin.

Huipputesti, huippujärjestelyt ja huippuporukka. Jos ehjänä vaan pysytään, niin nähdään Dragsvikissa 9-11.10.2020.

Aivoista kansankielellä - ja kiinnostavasti

Joskus tekee hyvää lukea "jotain ihan muuta". Eli kirjallisuutta, joka on itselle täysin vierasta. Kiitos työnantajani tarjoamien koulutusten, luin Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen mainion Tunne Aivosi-teoksen. Tätä kirjaa en todellakaan itse olisi valinnut, joten olen iloinen, että joku toinen teki valinnan puolestani.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo ihmisen aivoista ja niiden anatomiasta, toiminnasta, hoitamisesta sekä kehittymisestä. Kaikki tämä kerrotaan helposti omaksuttavalla tavalla, sopivasti teoriaa ja vankkaa tutkimustietoa sekaan viljellen. Tarjolla on lukuisia käytännön esimerkkejä ja tieteellistä tutkimusta eri asioista, jotka vaikuttavat aivojen (ja sitä kautta koko ihmisen) hyvinvointiin. Kirjoittajien ammatillinen tausta (Huotilainen on aivotutkija, Peltonen toimittaja/tietokirjailija) yhdistyy hienosti mukaansa tempaavaksi ja nopealukuiseksi tekstiksi, joka myös sivistää lukijaansa.

"Peset ja ehkä rasvaat käsiäsi tämän tästä. Aivoille voi tehdä samantapaista huoltoa, ja tämä kirja kertoo, miten se tapahtuu" sanotaan jo alkusanoissa. Ja niin se todella tekee. Musiikki, liikunta, lepo, stressittömyys, ruokavalio, sosiaalisuus ja jopa korttipelit. Kaikki hyvältä ja kivalta tuntuva hoivaa lähtökohtaisesti myös aivoja.

Lisäksi tykkäsin kirjassa vastaan tulevista kiteytyksistä ja lausahduksista. Esimerkiksi kommentti itsensä johtamisesta kertovassa kappaleessa oli nerokas: "Koko yhteiskuntamme perustuu siihen, että aikuiset ihmiset osaavat säädellä impulssejaan." Yksinkertaista, kaunista.

Jokainen joka haluaa elää pidempään, terveellisemmin ja onnellisemmin. Lue tämä teos ja ota oppeja mukaan arkeesi, niin minäkin aion.

2kk:n väliaikatsekkaus

Kerroin aikaisemmin, että lokakuun lopulla on tarkoitus osallistua Brittiarmeijan commandojen raakaan, kolmipäiväiseen taistelukuntotestiin. Kerroin myös julkiset tavoitteet treenaamisen, painon ja vyötärönympäryksen osalta. Nyt 2kk myöhemmin lienee välitarkastelun aika.

Aloitin projektin 1.6. Kesä on haasteellista aikaa, kun esimerkiksi omat kesälomani tuli vietettyä tien päällä erilaisissa lomakohteissa ja kesämökillä. En antanut tämän lannistaa ja olla tekosyynä, vaan koitin tehdä jotain aktiviteettiä mahdollisuuksien mukaan. Eli vaikka esimerkiksi suunnitellut kuntosalikäynnit jäivät vähiin, koitin käydä kuitenkin juoksemassa ja kesämökillä soutelin jonkun verran soutuveneellä. Ja mökkielämä luo mahdollisuudet kaikenlaiseen ”luomukuntoiluun”, joissa lihakset työskentelevät ja sykekin pysyy hyvällä tasolla. Esimerkiksi armoton saunapuiden pilkkominen ja roudailu.

Ruokavalioon olen koittanut kiinnittää erityishuomiota, sillä pelkällä liikunnalla paino ei minulla putoa. Ja painoa pitää saada alas, jotta voisin edes kuvitella saavani vedettyä muutaman leuan kuntotestissä. Skippasin mahdollisuuksien mukaan kaiken sokeripitoisen (muutaman kerran kyllä lipsui), kiinnitin enemmän huomiota annoskokoihin, ja pyrin vähentämään turhaa iltanapostelua. Näissäkin on vielä paljon oppimista ja itsekurissa kehittämistä. Mutta juuri sen takia itselle sopii jonkun konkreettisen tavoitteen jahtaaminen, jota voi koittaa pitää mielessään kun meinaa sortua ostamaan kaupasta sitä palkitsevaa suklaalevyä.

Ja niin ne lukemat: tänään aamulla vaaka näytti 87,9kg ja mittanauha vyötärölle 103,5cm. Kiloja on lähtenyt siis vajaa kolme, samoin senttejä vyötäröltä. Moni sanoo, että ensimmäiset lähtevät kilot ovat nesteitä ja sentit vähentynyttä turvotusta. Hyvinkin mahdollista, siksi treeni jatkuu.. 2,5 kuukautta aikaa maaliin..

Jumalaiset muurinpohjapinaattiletut

Tykkään tehdä todella paljon erilaisia ruokia ja herkkuja muurinpohjapannulla. Tässä yksi suosikkireseptejäni herkullisiin ja terveellisiin pinaattilettuihin. Tällä ohjeella onnistut varmasti!

Varoitus: jos teet tätä kerran, joudut tekemään näitä todella usein..

4 munaa

8 dl täysmaitoa

2 dl vichyä

6 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

100g tuoretta pinaattia pieneksi silputtuna

2 rkl oliiviöljyä

Riko munat, lisää maito, vichy, suola ja öljy. Sekoita kunnolla. Sitten jauho huolellisesti ja hitaasti, kunnolla sekoittaen. Aivan lopuksi silputtu pinaatti. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä noin 15-20 minuuttia. 

Paistamiseen reilusti voita. Pinaatin määrää voi halutessaan lisätä, itse tykkään tästä määrästä. Näin letut näyttävät vielä hiukan ”oikeilta” letuilta.

Muurikka pitää olla todella kuuma. Sitten puolukkahillot pöytään ja syömään. 

P.S Pinaattilettujen väliin sopii jumalaisen hyvin sinihomejuusto. Kokeile ja hämmästy!

Lettumagiikkaa Observatorion varjossa

Lettuja gorgonzola-mansikalla, kuttucheddar-kirsikalla, burattajuusto-tomaatilla vai kenties sitruuna-sokerilla? Jäätelöäkin saa sekaan. Ja lettutaikinan maustettuna vahvalla IPA-oluella, jonka humala tuo lettuun yllätyksellisen lisätwistin.

Herkullista on, kuten arvata saattaa. Täytevaihtoehdot vaihtelevat, mutta jotain vastaavaa kivaa on aina tarjolla.

Kyseessä on Lätty Helsinki -niminen kesäkahvila. Paikka sijaitsee idyllisellä ja rauhallisella Ullanlinnan Tähtitorninmäellä. Tarkemmin C.L Engelin piirtämän Helsingin Yliopiston vanhan observatorion sisäpihalla. Puitteet ovat täydelliset kesäiseen rauhalliseen kahvittelu/crepes-hetkeen. Lisämausteena ja tunnelman viimeistelijänä ranskalainen, leppoisa chansonmusiikki.

Lätty toimi aikaisemmin Punavuoressa Fredrikintorilla, mutta on nyt ensimmäistä kesää tässä huippuidyllisessä paikassa. Väitän, että observatorion sisäpiha on monelle kantahelsinkiläisellekin täysin uusi paikka. 

Käykää hyvät ihmiset kokeilemassa, niin paikka löytyy tuolta myös kesällä 2020. Vahva suositus!

Hotelli-idylliä Naantalissa

Mistä on idylliset hotellit tehty? 

Ystävällisyydestä, kiireettömistä aamuista, nostalgisesta lattioiden narinasta, siisteydestä, sielukkuudesta, lasten helkkyvästä naurusta, kukkalakanoista, intohimosta, ilosta, puutalokaupungin tunnelmasta, tunteen palosta, luottamuksesta ja Naantalin auringosta.

Viimeisintä kohtaa lukuunottamatta, onnistui Naantalin vahassakaupungissa sijaitseva Hotel Palo toteuttamaan kaikki yllämainitut yhden yön kestäneellä minilomallamme. Ja nuo ominaisuudet (jotka bongasin Palon mainosesitteestä) kun löytyvät, ollaan aika lähellä sitä optimia, mitä itse hotelliyöpymisiltäni kaipaan.

Palo on 14 huonetta sisältävä pikkuhotelli, joka on onnistuneesti remontoitu vanhaan, 1940-luvulla valmistuneeseen puiseen vuokra”kerrostaloon”. Hotellissa on onnistuttu säästämään täydellisesti vanha, hidas puutalokaupungin henki, eikä mitään nykyisin niin huipputrendikästä mukaretroa löydy. Vanhaa on sopivasti. Palon esitteessä kerrottiin sisustuksella haetun omistajan ”lapsuuden mummolan tunnelmaa muuttamatta paikkaa kuutenkaan museoksi”. Tämä on onnistunut täydellisesti.

Idylliä täydentää talon piha/puutarha, jossa voisi kuvitella viettävänsä leppoisaa mietiskelyhetkeä vaikkapa hyvän kirjan parissa. Kirjoja muuten löytyy lainattavaksi iso määrä hotellin alakerrasta, joka on vastaanottoineen ja aamiaishuoneineen remontoitu talon asukkaiden vanhoihin perunakellari- ja pesutiloihin.

Talon ja Naantalin historiaa pääsee tunnelmoimaan myös lukuisilla hotellin seinillä roikkuvilla valokuvilla, joissa kuvataan vanhaa Naantalia. Löytyy mm paikallinen kiekkosuuruus Nakki Kyyrö pelaamassa Kuparivuoren ulkojäällä lätkää, tai talon vanhan asukkaan lapsuuden kuvia Naantalin satamasta. Kuvien historiasta kertoo tarkemmin ja mielellään lisää omistaja/isäntä Jouni Kankaanpää, jonka kanssa itse sain aamiaiskahvin lomassa rupatella pidemmän aikaa. Miehen itsensä mukaan tarinaa Naantalista ja talon historiasta on vaikea lopettaa, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut.

Aamiainen jatkaa onnistuneesti samaa idyllistä meininkiä. Sortimentti ei ole kovin laaja, mutta eipä massiivinen buffet toisaalta munmolatunnelmaan sopisikaan. Erityispisteet yhdelle herkullisimmista kaurapuuroista jota olen koskaan maistanut.

Jos (ja kun) vierailet Naantalissa, yövy ehdottomastI Palossa! Kaupungissa on paljon nähtävää ja tehtävää, ja Palo toimii myös mainiona tukikohtana vaikka aluetta polkupyörällä koluavalle.

Luiro, Susi ja muut sissit tulimarssilla

Näin kesäloman kunniaksi heittäydyin itselleni uuden genren äärelle: nimittäin fiktiivisen sotakirjallisuuden. Vaikka sotahistoria, maanpuolustus ja reserviläishommat ovatkin lähellä sydäntä, niin jostain syystä tätä lajityyppiä ei ole tullut aikaisemmin kulutettua. No, joka tapauksessa, luin Esa Sirénin mainion Sissien Tulimarssin ja tykästyin kovasti.

Toki näin yhden kirjan kokemuksella on mahdotonta sanoa, onko hyvä ja tyytyväinen lukemisen jälkeinen fiilis itse kirjallisuusgenren vai kirjailijan onnistumisen syytä. Sirén on nimittäin kirjoittanut todella jännittävän, mukaansatempaavan ja realistisen oloisen kirjan. Historialliset faktat ovat kunnossa, ajankuvaus onnistuu, ja kuvitteelliset tapahtumapaikat Vienan Karjalassa sijoittuvat loogisesti kerrontaan.

Kirja kertoo sekalaisen sissiporukan reissusta vihollisen linjojen takana, Murmannin radan seuduilla eräänä jatkosodan syksynä. Kuten asiaan kuuluu, reissussa kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan, ja lukija saa seurata porukan vauhdikkaita seikkailuita kohti kotia. Vaikea reissu ja aina yhden ongelman selvitettyään, kohtaa joukkio taas mitä yllättävänpiä haasteita. Osa tapahtumista lienee varmuudella tapahtunut ihan oikeastikin, osa taas lienee Sirénin vilkkaan mielikuvituksen ansiota.

Jonkun sortin ”päähenkilönä” toimii lappilainen pioneerikersantti Antero Susi, vaikka tarinaa ei varsinaisesti kerrotakaan kirjan alkua lukuunottamatta hänen kauttaan. Toinen oleellinen henkilö on luutnantti Luiro, joka ansiokkaasti johtaa joukkiotaan pitkin Vienan korpia, vanjan jatkuvan piinaamisen alla. Muistakin henkilöistä piisaa tarinaa, mutta ainakin itselläni ei rittänyt keskittymiskyky hahmottamaan, kuka nyt oikein oli kukakin. Toisaalta se ei haittaa kirjasta nauttimista mitenkään.

Olen lukenut viime aikoina pari toisen maailmansodan kaukopartioihin liittyvää kirjaa. Niihin kirjan tarinaa peilaten, on Sirén tehnyt ansiokkaan taustatyön ja onnistuu pitämään kirjan tapahtumat realistisena. Tämä on itselleni erittäin tärkeää, ja vaikka Sissien Tulimarssi fiktiota onkin, onnistuu se toimimaan myös jonkinlaisena historiallisena kuvauksena siitä, mitä kaikkea sissien arkeen sotavuosien varrella kuului.

Mainio kirja, ja kirjailijan teoksia löytyy varmuudella jatkossakin lomalaukusta.