keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kommandotestit takana, miten miehen kävi?

Minustako Royal Marines Commando? Ei tullut, mutta rankka testiviikonloppu omien tavoitteiden mukaisesti ja ennenkaikkea ehjin nahoin läpi.

RMC Taisteluluntotestiviikonloppu oli juuri niin rankka kuin mainospuheet antoivat ymmärtää. Molempina päivinä vedetty 20km marssi ja sen kylkeen ensimmäisen päivän lihaskuntotestiosuus sekä kakkospäivän soveltavat suoritteet erottelivat kyllä tehokkaasti jyvät akanoista. Kuusi osallistujaa noin kolmekymmenpäisestä joukkiosta keräsi riittävän/hyväksytyn määrän pisteitä, eli mistään läpihuutojutusta ei todellakan ollut kyse. Osalla suoritus jäi kesken jo ensimmäisen marssin aikana, ja toinen marssi pudotti porukkaa rivistä lisää. 

Miten sitten allekirjoittaneella? Positiivisena asiana se, että molemmat marssit menivät sallituissa aikamääreissä läpi. Lihaskuntotesti meni odotetusti, eli sieltä ei kauheasti pisteitä ropissut. En kuitenkaan ollut aivan viimeinen ja sain kuin sainkin sen yhden myötäoteleuan vedettyä. Viivajuoksut ja jerrykannut ok, mutta palomieskannossa en päässyt suunniteltua matkaa. 

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tietää konkreettisesti missä pitää kehittyä, jotta ensi vuonna voi koittaa parantaa kaikissa kategorioissa. RMC kuntotesti mittaa (taistelu)kuntoa niin kokonaisvaltaisesti, että kaikenlainen monipuolinen treeni valmistaa siihen hyvin.


Huipputesti, huippujärjestelyt ja huippuporukka. Jos ehjänä vaan pysytään, niin nähdään Dragsvikissa 9-11.10.2020.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Aivoista kansankielellä - ja kiinnostavasti

Joskus tekee hyvää lukea "jotain ihan muuta". Eli kirjallisuutta, joka on itselle täysin vierasta. Kiitos työnantajani tarjoamien koulutusten, luin Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen mainion Tunne Aivosi-teoksen. Tätä kirjaa en todellakaan itse olisi valinnut, joten olen iloinen, että joku toinen teki valinnan puolestani.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo ihmisen aivoista ja niiden anatomiasta, toiminnasta, hoitamisesta sekä kehittymisestä. Kaikki tämä kerrotaan helposti omaksuttavalla tavalla, sopivasti teoriaa ja vankkaa tutkimustietoa sekaan viljellen. Tarjolla on lukuisia käytännön esimerkkejä ja tieteellistä tutkimusta eri asioista, jotka vaikuttavat aivojen (ja sitä kautta koko ihmisen) hyvinvointiin. Kirjoittajien ammatillinen tausta (Huotilainen on aivotutkija, Peltonen toimittaja/tietokirjailija) yhdistyy hienosti mukaansa tempaavaksi ja nopealukuiseksi tekstiksi, joka myös sivistää lukijaansa.

"Peset ja ehkä rasvaat käsiäsi tämän tästä. Aivoille voi tehdä samantapaista huoltoa, ja tämä kirja kertoo, miten se tapahtuu" sanotaan jo alkusanoissa. Ja niin se todella tekee. Musiikki, liikunta, lepo, stressittömyys, ruokavalio, sosiaalisuus ja jopa korttipelit. Kaikki hyvältä ja kivalta tuntuva hoivaa lähtökohtaisesti myös aivoja.

Lisäksi tykkäsin kirjassa vastaan tulevista kiteytyksistä ja lausahduksista. Esimerkiksi kommentti itsensä johtamisesta kertovassa kappaleessa oli nerokas: "Koko yhteiskuntamme perustuu siihen, että aikuiset ihmiset osaavat säädellä impulssejaan." Yksinkertaista, kaunista.

Jokainen joka haluaa elää pidempään, terveellisemmin ja onnellisemmin. Lue tämä teos ja ota oppeja mukaan arkeesi, niin minäkin aion.